Esittely

TOIMINTA
Lasikomppania on lasialan yhdistys, joka on perustettu tarjoamaan laajat työskentelymahdollisuudet lasitaiteilijoille ja muotoilijoille. Ainutlaatuinen toiminta tukee vahvasti alan kehitystä ja lasinvalmistustaitojen säilymistä Suomessa.
Yhdistyksen on perustanut kaksitoista lasintekijää eri puolilta Suomea, jotka myös rakensivat lasihytin Nuutajärvelle vuoden 2004 aikana.
Yhdistyksen jäsenistö koostuu sekä pitkään lasin parissa työskennelleistä että alalle tulossa olevista tekijöistä. Osa jäsenistä valmistaa studiolasia, jota myös itse puhaltavat, osa jäsenistöstä on suunnittelijoita ja taiteilijoita, jotka teettävät teoksensa ammattitaitoisilla lasinpuhaltajilla.
Yritysten, yksityisten lasintekijöiden ja oppilaitosten on mahdollista vuokrata käyttöönsä Lasikomppanian hyttiä. Yhdistys järjestää tiloissaan kursseja sekä workshop-tapahtumia.


YHDISTYS
Nuutajärven lasitaitajat ry:n eli Lasikomppanian tarkoituksena on lasialan kulttuuriperinteen vaaliminen, Nuutajärven tunnetuksi tekeminen lasialan osaamiskeskuksena ja lasialalla toimivien toimintaedellytyksien parantaminen.

 
 
 
  Esittely Työtilat Uutiset  
  Jäsenet Yhteystiedot in english